Suomen suurin naisten viikkolehti Me Naiset jatkaa laajentumistaan maan suosituimmaksi naisten monikanavaiseksi yhteisöksi.

Viikoittainsn talk show’n #Evek, jossa näyttelijä Niina Lahtinen, stand up -koomikko Ulla Virtanen ja Me Naisten blogisti Veera Korhonen käsittelevät päivän polttavimmat puheenaiheet sanojaan tai mielipiteitään säästelemättä.

Sanavalmis kolmikko kokoontuu kerran viikossa studioon ruotimaan ajankohtaiset aiheet sähäkkään tyyliinsä.

– Me Naiset kertoo, mistä naiset tänään innostuvat. Oma räväkkä talk show on jälleen yksi askel kohti tavoitettamme rakentaa Me Naisista maan suosituin naisten monikanavainen yhteisö. #Evek tuo esiin täydellisesti brändimme keskeiset elementit: hyväntuulisuuden, huumorin ja rohkeuden, päätoimittaja Johanna Lahti kertoo.

Torstaisin ilmestyvä Me Naiset on Suomen luetuin naisten viikkolehti. Yhteensä Me Naiset tavoittaa kaikissa kanavissaan 458 000 suomalaista (kokonaistavoittavuus, KMT syksy 2014/kevät 2015). Tavoitteena on kasvattaa Me Naisten yhteisö miljoonaluokkaan.

– Digitaaliset kanavat ovat avanneet meille aivan uudenlaiset mahdollisuudet tarjoilla kohderyhmällemme juuri heitä kiinnostavat puheenaiheet joka päivä. Teemme tiivistä yhteistyötä myös muiden Sanoman medioiden kanssa tavoittaaksemme suomalaiset naiset aina oikeissa yhteyksissä, Johanna Lahti sanoo.

#Evek on toteutettu yhteistyössä mainostoimisto Bob the Robotin, Bob the Robot Picturesin ja Sanoma Creative Studion kanssa.

#Evekin tekijät

Niina Lahtinen

Näyttelijä, ohjaaja ja käsikirjoittaja syntyi 23. marraskuuta 1979 Riihimäellä. Näyttelee Siskonpedissä ja Downshiftaajat-sarjassa. Muistetaan myös Hyvät ja huonot uutiset -ohjelman panelistina.

Mikä naurattaa aina? ”Itsensä pilkkaaminen. Se on aina turvallisilla vesillä.”

Ulla Virtanen

Näyttelijä ja koomikko syntyi 5. huhtikuuta 1980 Riihimäellä. Mukana Riku Niemisen stand up -kiertueella. Lisäksi roolit Downshiftaajissa ja Robassa. Mukana improvisaatioryhmä VSOP:ssa. Muistetaan myös Suorana: Kortesmäki -tv-ohjelmasta.

Mikä naurattaa aina? ”Minua naurattavat ihan pikkaisen väärät asiat, eivät sketsihahmot vaan tosielämän raakuus. Esimerkiksi se mummo Pikku-Britanniassa, joka pissii aina housuun. Kaikesta pitää pystyä tekemään huumoria.”

Veera Korhonen

Lehtikuvaaja ja bloggaaja syntyi 6. joulukuuta 1981 Sotkamossa. Veeran Tyyliä metsästämässä -blogi löytyy Me Naisten nettisivuilta.

Mikä naurattaa aina? ”Tämä on tosi junttia, mutta kyllä kännitarinat naurattavat aina, niin omat kuin toisten. Arkipäivän mokat ja kaikki sellainen, mitä itselle on tapahtunut ja mistä on sillä hetkellä ajatellut, että kuolen häpeään.”

Tekstimainos:

Tilaa tästä Suomen suosituin naistenlehti, uudistunut Me Naiset huippuedullisesti!